Kuinka kauan tätä pitää vielä yrittää?
Kuinka kauan tätä pitää vielä yrittää? Tämä kysymys ei yleensä tule heti. Alussa siihen liittyy enemmän toivoa kuin epäilystä. Ajattelee, että tämä on vaihe, että kunhan elämä rauhoittuu, kunhan tämä yksi asia muuttuu, niin kaikki palaa ennalleen.
Yritetään puhua, yritetään ymmärtää, yritetään olla kärsivällisiä. Usein vielä pitkään sen jälkeenkin, kun jokin sisällä jo alkaa epäillä, jatketaanko samalla tavalla.
Mutta jossain vaiheessa toivo alkaa muuttua raskaaksi. Ei siksi, että halu yrittää katoaisi, vaan siksi, että yrityksistä huolimatta mikään ei tunnu muuttuvan. Silloin kysymys ei ole enää pelkästään siitä, mitä pitäisi tehdä toisin, vaan siitä, onko tämä ylipäätään ratkaistavissa näin.
Kuinka kauan tätä pitää vielä yrittää?
Se ei ole luovuttamisen kysymys. Se on usein ensimmäinen rehellinen kysymys.
Yrittäminen ei ole sama asia kuin muutos
Moni pari tekee tässä vaiheessa saman havainnon: yritystä on ollut paljon. On puhuttu, sovittu, päätetty aloittaa alusta. On ehkä luettu, kuunneltu, yritetty ymmärtää toista paremmin. Silti tilanne toistuu.
Tämä on kohta, jossa moni alkaa epäillä itseään. Ajattelee, että ei ole yrittänyt tarpeeksi oikein. Että pitäisi vielä löytää parempi tapa sanoa, parempi hetki puhua, parempi keino ratkaista.
Mutta usein ongelma ei ole yrityksen määrä.
Se liittyy siihen, että samat yritykset tapahtuvat saman dynamiikan sisällä.
Jos esimerkiksi toinen hakee keskustelua ja toinen vetäytyy, pelkkä keskustelun lisääminen ei muuta sitä, että toinen kokee painetta ja toinen yksinäisyyttä. Jos toinen kaipaa läheisyyttä ja toinen kokee sen kuormittavana, lisää yrittäminen voi pahentaa tilannetta, vaikka tarkoitus on hyvä.
Tällöin ei ole kyse siitä, että ette yrittäisi tarpeeksi. Vaan siitä, että te yritätte tavalla, joka ei muuta sitä, mitä teidän välillänne tapahtuu.
Miltä tämä alkaa tuntua ajan myötä
Kun tilanne jatkuu pitkään, siihen alkaa liittyä uusia tunteita.
Alussa mukana on usein toivoa ja halua korjata. Myöhemmin mukaan tulee turhautumista. Sen jälkeen voi tulla väsyminen.
Tämä väsyminen ei ole pelkästään sitä, että tilanne on hankala. Se on tunnetta siitä, että sama asia toistuu ilman, että siihen löytyy ulospääsyä. Jokainen keskustelu, joka päättyy samaan pisteeseen, vahvistaa tätä kokemusta.
Moni alkaa tässä vaiheessa vetäytyä hieman. Ei siksi, että ei välittäisi, vaan siksi, että ei enää jaksa kohdata pettymystä uudelleen. Jotkut lakkaavat puhumasta vaikeista asioista. Toiset lakkaavat yrittämästä läheisyyttä. Joillakin tämä näkyy ärtymyksenä tai etäisyytenä.
Ulkopuolelta tämä voi näyttää siltä, että tilanne on rauhoittunut. Todellisuudessa se on usein merkki siitä, että jotain on jäänyt kesken.
"Olemmeko jo yrittäneet kaiken?"
Tämä on toinen kysymys, joka nousee esiin.
Moni ajattelee, että ennen avun hakemista pitäisi olla varma, että on yrittänyt kaiken itse. Tämä ajatus voi viivästyttää tilannetta pitkään. Koska aina löytyy vielä yksi tapa, jota ei ole kokeiltu, yksi keskustelu, jota ei ole käyty.
Mutta tämä kysymys voi olla harhaanjohtava.
Koska kyse ei ole siitä, mitä kaikkea olette tehneet, vaan siitä, onko se muuttanut sitä, mitä teidän välillänne tapahtuu.
Jos samat keskustelut toistuvat, samat riidat palaavat ja samat tunteet aktivoituvat, ongelma ei yleensä ratkea lisäämällä samaa.
Tässä kohtaa moni huomaa, että ei ole enää kyse yksittäisestä asiasta. Kyse on tavasta olla suhteessa.
Asiakaskertomuksia
"Me luulimme yrittävämme, mutta olimme vain jumissa samassa" – Tiina (42) ja Markus (44)
Ennen terapiaa
Tiina ja Markus olivat olleet yhdessä yli 12 vuotta ja heillä oli kaksi lasta. He kuvasivat suhdettaan pitkään "ihan hyväksi", mutta viimeisten vuosien aikana jokin oli muuttunut.
"Me emme riidelleet isosti. Me vain palasimme samoihin keskusteluihin uudestaan ja uudestaan", Tiina kertoi.
Keskustelut alkoivat usein rauhallisesti. Jompikumpi otti esiin asian, joka oli jäänyt vaivaamaan. Markus koki usein, että nämä keskustelut tulivat yllättäen ja olivat raskaita. Tiina taas koki, ettei asioista voinut olla puhumatta, koska muuten mikään ei muuttuisi.
"Minusta tuntui, että kannan meidän suhdetta yksin. Että jos en puhu, kaikki jää tähän", Tiina kuvasi.
Markus puolestaan alkoi vetäytyä.
"En halunnut riidellä. Mutta en myöskään tiennyt, mitä minun pitäisi sanoa. Joten olin hiljaa."
Sama kuvio toistui kuukausia, lopulta vuosia. Tiina puhui enemmän, Markus vetäytyi enemmän. Tiina koki jäävänsä yksin, Markus koki jatkuvaa painetta.
Seksuaalisuus oli lähes kadonnut, mutta siitä ei enää puhuttu. Se oli vain yksi osa sitä, mikä ei toiminut.
"Jossain vaiheessa aloin miettiä, että tämä ei ole enää se elämä, jota halusin", Tiina sanoi.
Silti he jatkoivat.
He ajattelivat, että yrittävät.
Käännekohta
Käänne ei tullut yhdestä suuresta riidasta, vaan yhdestä hyvin tavallisesta illasta.
Tiina otti taas asian esiin. Markus vastasi lyhyesti. Keskustelu päättyi siihen, että molemmat vetäytyivät omiin tiloihinsa.
"Muistan ajatelleeni, että en jaksa enää tätä samaa. Ei siksi, että en välittäisi, vaan siksi, että mikään ei muutu", Tiina kertoi.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän sanoi sen ääneen Markukselle.
Markus ei puolustautunut.
"Se pysäytti minut. Tajusin, että emme ole vain väsyneitä. Olemme jumissa."
Terapiaprosessi
He hakeutuivat pariterapiaan tilanteessa, jossa kumpikaan ei ollut varma, mitä haluaa, mutta molemmat tiesivät, ettei tämä voi jatkua näin.
Alussa he yrittivät selittää tilanteitaan samalla tavalla kuin kotona. Tiina puhui, Markus vastasi lyhyesti. Terapeutti pysäytti heitä.
He alkoivat tarkastella, mitä heidän välillään tapahtui juuri siinä hetkessä.
"Se oli yllättävää. Olimme puhuneet vuosia, mutta emme olleet koskaan katsoneet sitä, miten puhumme", Markus sanoi.
Vähitellen alkoi hahmottua kuvio:
Tiina haki yhteyttä puhumalla
Markus koki sen paineena ja vetäytyi
Tiina koki vetäytymisen välinpitämättömyytenä
ja puhui enemmän
"Se ei ollutkaan niin, että toinen tekee väärin. Me teimme tätä yhdessä", Tiina kuvasi.
Työskentely ei ollut nopeaa. Välillä he palasivat vanhaan. Mutta vähitellen he alkoivat tunnistaa tilanteita, joissa kuvio käynnistyi.
Jälkeen
"Ehkä suurin muutos on se, että emme enää eksy siihen samaan niin helposti", Markus sanoi.
Tiina kuvasi muutosta näin:
"En tunne enää, että olen yksin tässä. Se muuttaa kaiken."
Heidän suhteensa ei muuttunut täydelliseksi. He riitelevät edelleen. Heillä on edelleen eroja.
Mutta he eivät ole enää jumissa.
"En enää kysy, kuinka kauan tätä pitää yrittää. Nyt tuntuu, että me oikeasti teemme jotain erilaista", Tiina sanoi.
"Ajattelin, että tämä menee ohi" – Leena (45) ja Kari (47)
Tilanne ilman apua
Leena ja Kari olivat olleet yhdessä lähes 20 vuotta. Heillä oli yksi teini-ikäinen lapsi ja elämä näytti ulospäin vakaalta.
Heidän suhteensa oli kuitenkin muuttunut vähitellen.
Aluksi kyse oli pienistä asioista. Keskustelut eivät johtaneet mihinkään. Molemmat kokivat, ettei tule kuulluksi. Seksuaalisuus väheni, mutta siitä ei puhuttu.
Leena yritti ottaa asioita esiin.
"Sanoin monta kertaa, että tämä ei tunnu hyvältä. Mutta keskustelut päättyivät aina siihen, että kumpikaan ei jaksanut jatkaa."
Kari puolestaan koki keskustelut raskaiksi.
"Minusta tuntui, että mitä tahansa sanon, se menee väärin. Joten oli helpompi olla sanomatta."
He ajattelivat molemmat, että tämä on vaihe.
"Ajattelin, että kun työtilanne helpottaa, tämä helpottaa", Leena kertoi.
Niin ei käynyt.
Vuosien kuluminen
Vuodet kuluivat, mutta mikään ei muuttunut olennaisesti.
Leena alkoi puhua vähemmän. Ei siksi, että asiat olisivat ratkenneet, vaan siksi, ettei hän uskonut enää, että puhuminen auttaa.
Kari koki tilanteen rauhoittuneen.
"Ajattelin, että nyt on helpompaa, kun emme riitele."
Todellisuudessa heidän välillään oli yhä enemmän etäisyyttä.
He elivät rinnakkain. Hoitivat arjen, mutta eivät oikeastaan kohdanneet.
Seksuaalisuus katosi lähes kokonaan.
Läheisyys muuttui käytännölliseksi.
Se, mitä ei sanottu
Leena alkoi kokea voimakasta yksinäisyyttä.
"Se ei ollut sellaista, että olin yksin. Se oli sellaista, että olin yksin hänen kanssaan."
Hän ei enää ottanut asiaa esiin.
"Ajattelin, että tämä on nyt meidän suhde."
Kari puolestaan ei ollut täysin tyytyväinen, mutta ei myöskään kokenut, että tilanne olisi kriittinen.
"Ajattelin, että kaikilla on tällaista jossain vaiheessa."
Mihin he päätyivät
He eivät koskaan hakeutuneet terapiaan.
Ei siksi, etteivät olisi voineet, vaan siksi, että hetki ei koskaan tuntunut "tarpeeksi vakavalta".
Tilanne ei räjähtänyt.
Se vain hiipui.
Lopulta he päätyivät eroon, mutta eivät varsinaisesti riidan tai kriisin kautta.
"Se oli enemmän päätös kuin tunne. Tajusimme, että olemme olleet pitkään ilman toisiamme, vaikka olemme olleet yhdessä", Leena sanoi jälkeenpäin.
Miksi tätä on niin vaikea lopettaa tai muuttaa?
Yksi syy siihen, miksi tässä tilanteessa viivytään pitkään, on se, että suhde on tärkeä.
Harva haluaa luovuttaa. Harva haluaa ajatella, että tämä ei toimi. Siksi mieli etsii jatkuvasti syitä jatkaa yrittämistä.
"Ehkä tämä muuttuu."
"Ehkä tämä on vain vaihe."
"Ehkä meidän pitää vielä yrittää eri tavalla."
Nämä ajatukset pitävät toivoa yllä, mutta voivat myös estää näkemästä tilannetta sellaisena kuin se on.
Samalla voi olla vaikea erottaa, missä menee raja sinnikkään yrittämisen ja itsensä ohittamisen välillä. Kuinka paljon voi joustaa ennen kuin alkaa menettää jotain itsestään.
Milloin yrittäminen alkaa kääntyä itseään vastaan
Yrittäminen on tärkeää, mutta sillä on raja.
Jos huomaat, että:
sama asia toistuu ilman muutosta
keskustelut päättyvät aina samaan
tunnet enemmän väsymystä kuin toivoa
alat vetäytyä tai kovettua
on hyvä pysähtyä.
Tämä ei tarkoita, että pitäisi lopettaa suhde. Se tarkoittaa, että tapa yrittää ei tällä hetkellä toimi.
Ja jos sitä jatkaa muuttamatta mitään, lopputulos pysyy todennäköisesti samana.
Mitä tarkoittaa, että tätä ei tarvitse ratkaista yksin
Moni ajattelee, että parisuhde on kahden ihmisen asia, joka pitäisi pystyä ratkaisemaan keskenään. Tässä on paljon totta, mutta se ei tarkoita, että kaikki tilanteet ratkeavat ilman ulkopuolista apua.
Kun sama kuvio toistuu pitkään, siihen liittyvät tunteet ja reaktiot voivat olla niin vahvoja, että niitä on vaikea nähdä selkeästi sisältä käsin. Silloin keskustelut jäävät helposti siihen, mitä tapahtuu pinnalla, eikä päästä käsiksi siihen, mikä niitä ylläpitää.
Ulkopuolinen näkökulma voi auttaa tässä. Ei siksi, että joku muu tietäisi paremmin, vaan siksi, että hän ei ole osa samaa kuviota.
Terapiassa ei anneta valmiita ratkaisuja, vaan pyritään ymmärtämään, miten teidän välinen dynamiikka toimii. Kun se tulee näkyväksi, siihen alkaa syntyä vaihtoehtoja.
Entä jos toinen ei halua hakea apua
Tämä on yleinen tilanne.
Toinen voi kokea, että tilanne ei ole niin vakava, tai että apua ei tarvita. Toinen taas voi olla jo siinä pisteessä, että ei jaksa enää yksin.
Tällöin on tärkeää muistaa, että muutos ei aina vaadi kahta ihmistä samaan aikaan. Yhdenkin ihmisen tapa olla suhteessa voi vaikuttaa siihen, miten vuorovaikutus etenee.
Siksi myös yksin hakeutuminen voi olla merkityksellistä. Se ei ratkaise kaikkea, mutta se voi muuttaa sitä, miten itse toimii ja reagoi.
Kysymys "kuinka kauan tätä pitää vielä yrittää?" ei ole merkki epäonnistumisesta.
Se on merkki siitä, että olet huomannut jotain olennaista.
Että pelkkä yrittäminen ei ole tuonut sitä muutosta, jota toivot.
Että tilanne ei muutu itsestään.
Ja että tätä ei ehkä tarvitsekaan ratkaista yksin.
Usein juuri tässä kohdassa alkaa mahdollisuus tehdä jotain toisin.
Ei lisää samaa.
Vaan jotain, mikä muuttaa suuntaa.
Jos tässä oli jotakin tuttua varaa aika teille alta,
Kirjoittajasta
Artikkelin on kirjoittanut Tarja
Södergård, psykoterapeutti joka on erikoistunut pari-ja
perheterapiaan sekä seksuaaliterapiaan. Kirjoitan blogissani
tutkittuun tietoon ja käytännön terapiatyöhön perustuvia
artikkeleita parisuhteesta, vuorovaikutuksesta ja seksuaalisuudesta.
Lue lisää kirjoittajasta.