Kun menneisyys astuu väliin – miten lapsuuden haavat voivat hiljaisesti ohjata läheisyyttä parisuhteessa

On tilanteita, joissa parisuhteen vaikeudet eivät synny siitä, mitä kahden ihmisen välillä tapahtuu nyt, vaan siitä, mitä on tapahtunut paljon aiemmin.

Silti ne tuntuvat tässä hetkessä.

Moni pari kuvaa tätä hämmentävänä kokemuksena. He kertovat, että suhde tuntuu ajoittain hyvältä, jopa läheiseltä, mutta sitten jokin muuttuu nopeasti. Yhteys katkeaa. Toinen vetäytyy tai reagoi voimakkaasti. Tilanne, joka hetki sitten oli rauhallinen, muuttuu jännittyneeksi ilman näkyvää syytä.

Usein kysymys kuuluu:
Mitä juuri tapahtui?
Miksi tämä toistuu, vaikka yritämme toimia toisin?

Näissä tilanteissa huomio kiinnittyy helposti nykyhetkeen. Siihen, mitä sanottiin, miten sanottiin, kuka reagoi ja miten. Mutta joskus vastaus ei löydy pelkästään siitä, mitä tapahtuu nyt.

Jos toisen elämässä on ollut varhaisia kokemuksia, jotka ovat jättäneet jäljen turvallisuuden tunteeseen, ne voivat tulla mukaan suhteeseen tavalla, jota kumpikaan ei aluksi ymmärrä.

Tämä ei ole poikkeuksellista. Mutta se on usein yksinäinen ja vaikeasti sanoitettava kokemus.

Tässä kirjoituksessa tarkastelen tätä ilmiötä : miten lapsuuden trauma voi vaikuttaa läheisyyteen parisuhteessa, miksi reaktiot tuntuvat joskus suhteettomilta, ja miksi ymmärrys tästä voi olla ratkaisevaa suhteen kannalta.

Trauma ei ole vain tapahtuma – se on tapa, jolla keho ja mieli oppivat selviytymään

Kun puhutaan traumasta, mielikuva liittyy usein yksittäiseen järkyttävään tapahtumaan. Mutta monissa tapauksissa kyse on jostakin vähemmän näkyvästä, mutta yhtä vaikuttavasta.

Trauma voi syntyä tilanteista, joissa lapsi ei ole saanut riittävää turvaa, ennakoitavuutta tai emotionaalista tukea. Se voi liittyä pelkoon, hylkäämiseen, turvattomuuteen, jatkuvaan jännitykseen tai kokemukseen siitä, että omat tunteet eivät ole olleet sallittuja.

Keskeistä ei ole vain se, mitä tapahtui – vaan se, miten lapsi joutui sopeutumaan selviytyäkseen.

Lapsi oppii nopeasti:

• milloin on turvallista lähestyä

• milloin on parempi vetäytyä

• millaisia tunteita voi näyttää

• milloin on oltava varuillaan

Nämä opitut tavat eivät katoa aikuisuudessa. Ne siirtyvät mukana, usein huomaamatta.

Ja parisuhde on yksi niistä paikoista, joissa nämä mallit aktivoituvat voimakkaimmin.

Miksi juuri läheinen suhde aktivoi menneisyyden

Voisi ajatella, että menneet kokemukset vaikuttaisivat kaikkialla samalla tavalla.

Mutta usein ne nousevat esiin erityisesti läheisissä ihmissuhteissa.

Syy on yksinkertainen ja samalla syvä: läheisyys koskettaa samoja tarpeita, jotka olivat keskeisiä lapsuudessa.

Parisuhde ei ole vain kahden aikuisen välinen sopimus. Se on myös paikka, jossa kohdataan:

• tarve tulla nähdyksi

• tarve olla turvassa

• tarve tulla hyväksytyksi

• tarve luottaa toiseen

Jos nämä tarpeet ovat olleet lapsuudessa haavoittuneita, niiden aktivoituminen aikuisuudessa ei ole neutraalia.

Se voi tuntua voimakkaalta, joskus jopa pelottavalta – vaikka toinen ihminen ei tekisi mitään väärää.

Läheisyys voi tuntua samanaikaisesti hyvältä ja uhkaavalta

Yksi keskeisimmistä ilmiöistä on sisäinen ristiriita.

Ihminen voi kaivata läheisyyttä syvästi. Hän voi haluta yhteyttä, kosketusta, ymmärrystä.

Ja silti, juuri silloin kun toinen tulee lähelle, jokin sisällä aktivoituu.

Se voi olla:

• jännitys

• levottomuus

• halu vetäytyä

• tunne, että tilanne on liikaa

Tämä ristiriita ei ole looginen. Siksi sitä on vaikea selittää.

Ulkopuolelta se voi näyttää siltä, että ihminen torjuu läheisyyttä.
Sisäisesti kyse on usein siitä, että läheisyys aktivoi kokemuksia, joihin liittyy turvattomuutta.

Kehon rooli – miksi reaktiot tapahtuvat ennen ajatusta

Moni yrittää ymmärtää tilannetta ajattelun kautta: miksi reagoin näin, miksi tämä tuntuu tältä?

Mutta trauma ei ole ensisijaisesti ajattelun tasolla.

Se elää kehossa.

Kun jokin tilanne muistuttaa – joskus hyvin hienovaraisesti – aiemmasta kokemuksesta, hermosto reagoi nopeasti. Sydän alkaa hakata, hengitys muuttuu, lihakset jännittyvät. Ajattelu voi kaventua tai katketa hetkeksi kokonaan.

Tämä tapahtuu usein ennen kuin ihminen ehtii tietoisesti tulkita tilannetta.

Siksi reaktiot voivat tuntua äkillisiltä ja hallitsemattomilta.

Toinen osapuoli näkee vain lopputuloksen: vetäytymisen, ärtymyksen, sulkeutumisen.

Hän ei näe sitä sisäistä prosessia, joka tapahtui sekunneissa.

Miltä tämä näyttää parisuhteen arjessa

Vaikutukset eivät aina ole dramaattisia. Usein ne ovat pieniä, mutta toistuvia.

Tilanteet voivat olla esimerkiksi:

• keskustelu, joka katkeaa yllättäen

• kosketus, johon ei vastata

• ilta, joka päättyy hiljaisuuteen ilman selitystä

• reaktio, joka tuntuu voimakkaammalta kuin tilanne

Ajan myötä nämä hetket alkavat kasautua.

Toinen osapuoli alkaa ehkä varoa:
"Mitä voin sanoa?"
"Miten voin olla, ettei toinen vetäydy?"

Toinen taas voi kokea:
"En pysty selittämään tätä."
"En halua satuttaa, mutta en pysty toimimaan toisin."

Näin syntyy etäisyys, joka ei ole kummankaan toive.

Yksinäisyys kahdella eri tavalla

Tällaisessa tilanteessa molemmat kokevat usein yksinäisyyttä – mutta eri näkökulmista.

Se, joka ei kanna traumaa samalla tavalla, voi kokea:

• torjutuksi tulemista

• epävarmuutta

• turhautumista

• tunnetta, ettei pääse lähelle

Se, jolla on traumaattinen tausta, voi kokea:

• ylikuormittumista

• hämmennystä omista reaktioista

• häpeää

• pelkoa siitä, ettei kelpaa tällaisena

Molemmat ovat yksin – eri syistä, mutta samassa suhteessa.

Seuraavat tarinat perustuvat tyypillisiin ilmiöihin, joita pariterapiassa ja seksuaaliterapiassa kohdataan. Hahmot ja yksityiskohdat on muokattu tunnistamattomiksi, mutta niiden ydin heijastaa todellisia kokemuksia. Jokainen pari on erilainen, ja niin on myös tapa, jolla menneisyys elää heidän suhteessaan.

"En ymmärrä, miksi suljen sinut pois" – Aino (29) ja Lauri (31)

Aino ja Lauri olivat olleet yhdessä viisi vuotta. He kuvasivat suhdettaan pääosin hyväksi: he viihtyivät yhdessä, jakoivat arjen vastuuta ja kokivat olevansa monella tavalla samalla puolella.

Silti yksi asia varjosti suhdetta jatkuvasti.

Läheisyys.

Se ei ollut täysin kadonnut, mutta se oli muuttunut arvaamattomaksi. Välillä Aino oli lämmin ja läsnä. Hän hakeutui Laurin viereen, aloitti kosketuksen, vaikutti avoimelta.

Ja sitten, ilman näkyvää syytä, jokin muuttui.

Hän saattoi jähmettyä kesken läheisen hetken, vetäytyä nopeasti tai muuttua etäiseksi. Hän ei aina osannut selittää miksi. Usein hän sanoi vain:
"En tiedä, mitä minussa tapahtui."

Lauri yritti ymmärtää, mutta koki tilanteen ristiriitaisena.
"En tiedä, milloin voin olla lähellä. Tuntuu, että teen aina jotain väärin."

Aino puolestaan kantoi voimakasta häpeää. Hän koki, että hänen pitäisi pystyä olemaan läsnä ja avoin, mutta jokin hänessä sulkeutui.

Vasta terapian aikana alkoi hahmottua, mistä oli kyse.

Ainon lapsuudessa oli ollut tilanteita, joissa hänen rajojaan ei ollut kunnioitettu. Ei välttämättä yksittäisenä suurena tapahtumana, vaan toistuvina kokemuksina, joissa hänen kehollinen ja emotionaalinen turvallisuutensa oli jäänyt huomioimatta.

Hän oli oppinut, että läheisyys voi muuttua nopeasti turvattomaksi.

Aikuisena tämä näkyi siinä, että vaikka hän halusi läheisyyttä, hänen kehonsa reagoi siihen ajoittain uhkana.

Seksuaaliterapiassa Aino alkoi ensimmäistä kertaa sanoittaa omaa kehollista kokemustaan ilman painetta "suoriutua" tai toimia tietyllä tavalla. Hän oppi tunnistamaan hetkiä, joissa hänen kehonsa alkoi jännittyä – ja ennen kaikkea sen, että nämä reaktiot olivat ymmärrettäviä.

Pariterapiassa Laurin rooli muuttui. Hän ei enää yrittänyt "ratkaista" tilannetta tai tulkita Ainon vetäytymistä torjuntana.

Hän alkoi nähdä sen merkkinä jostakin, joka tapahtui Ainon sisällä.

Yksi merkittävä muutos oli se, että läheisyyttä alettiin rakentaa uudelleen ilman oletuksia. Ilman kiirettä. Ilman painetta edetä tiettyyn suuntaan.

Se loi tilaa, jossa Ainon ei tarvinnut suojautua samalla tavalla.

Lauri taas koki helpotusta, kun hän ymmärsi, ettei kyse ollut hänen epäonnistumisestaan.

Heidän suhteensa ei muuttunut täydelliseksi. Mutta siitä tuli ennakoitavampi ja turvallisempi.

Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan läheisyys ei ollut asia, jota kumpikaan pelkäsi.

"Olen koko ajan varuillani, vaikka en haluaisi olla" – Sari (42) ja Mika (45)

Sari ja Mika olivat olleet yhdessä yli kymmenen vuotta. Heillä oli kaksi lasta ja toimiva arki. Ulospäin heidän suhteensa vaikutti vakaalta.

Mutta pinnan alla oli jatkuva jännite.

Riitoja ei ollut paljon, mutta niiden sävy oli kuluttava. Sari saattoi reagoida voimakkaasti tilanteisiin, jotka Mikan näkökulmasta olivat pieniä. Äänenpaino, ilme tai väärinymmärrys saattoi laukaista pitkän keskustelun, joka ei tuntunut etenevän.

Mika kuvasi kokemustaan näin:
"Tuntuu, että olen jatkuvasti testissä. Että minun pitää olla tarkkana koko ajan."

Sari taas koki toisin:
"En tunne oloani turvalliseksi, vaikka tiedän järjellä, ettei ole syytä pelätä."

Terapiassa alkoi vähitellen avautua Sarin tausta.

Hänen lapsuudessaan oli ollut paljon arvaamattomuutta. Tunteet kotona saattoivat muuttua nopeasti. Turvallisuus ei ollut pysyvä kokemus, vaan jotain, joka saattoi kadota ilman varoitusta.

Sari oli oppinut lukemaan pieniäkin vihjeitä ympäristöstään – ilmeitä, äänenpainoja, muutoksia tunnelmassa.

Aikuisena tämä näkyi ylivireytenä suhteessa.

Hän reagoi nopeasti, koska hänen hermostonsa oli oppinut, että nopea reagointi voi suojella.

Mutta parisuhteessa tämä näyttäytyi Mikan silmissä kritiikkinä ja vaatimuksina.

Pariterapiassa heidän vuorovaikutustaan alettiin purkaa pieniin osiin.

Mitä tapahtuu juuri ennen kuin riita alkaa?
Mitä kumpikin kokee siinä hetkessä?
Mitä kumpikin yrittää suojella?

Kun tämä tuli näkyväksi, Mika alkoi ymmärtää, ettei Sari reagoinut häneen sellaisenaan – vaan johonkin, mikä muistutti menneestä.

Seksuaaliterapiassa tämä näkyi eri tavalla.

Läheisyys oli Sarille tärkeää, mutta siihen liittyi myös jännitystä. Hänen oli vaikea rentoutua täysin. Hän saattoi olla fyysisesti läsnä, mutta henkisesti varuillaan.

Työskentely keskittyi siihen, että läheisyys ei olisi suoritus, vaan kokemus, jossa saa olla myös keskeneräinen.

Ajan myötä Sari oppi tunnistamaan omia reaktioitaan aiemmin. Mika taas oppi olemaan reagoimatta automaattisesti puolustautumalla.

Heidän suhteensa ei muuttunut riidattomaksi.
Mutta riidat muuttuivat.

Niissä oli enemmän ymmärrystä ja vähemmän pelkoa.

"Olen tottunut pärjäämään yksin" – Kari (58) ja Leena (55)

Kari ja Leena tulivat terapiaan pitkän avioliiton jälkeen.

He eivät riidelleet paljon. He eivät myöskään olleet eroamassa.

Mutta he kuvasivat suhdettaan etäiseksi.

Leena sanoi:
"Me olemme enemmän kuin kämppäkavereita kuin pari."

Kari ei aluksi nähnyt ongelmaa yhtä selkeästi.
"Meillä on kaikki hyvin. Ei ole suuria ongelmia."

Mutta keskustelun edetessä kävi ilmi, että läheisyys – sekä emotionaalinen että fyysinen – oli hiipunut vuosien aikana lähes kokonaan.

Leena kaipasi yhteyttä. Kari vetäytyi.

Karin tausta alkoi vähitellen tulla esiin.

Hän oli kasvanut ympäristössä, jossa tunteista ei puhuttu. Lapsena hän oli oppinut, että selviytyminen tarkoittaa itsenäisyyttä. Että omat tarpeet pidetään omana tietona.

Läheisyys ei ollut hänelle tuttu tapa olla.

Seksuaaliterapiassa tämä näkyi niin, että fyysinen läheisyys oli pitkään ollut enemmän tapa täyttää rooli kuin kokemus yhteydestä. Ajan myötä se oli jäänyt pois kokonaan.

Ei konfliktin kautta – vaan hiljaisesti.

Pariterapiassa yksi keskeinen oivallus oli, että Karin vetäytyminen ei ollut välinpitämättömyyttä.

Se oli opittu tapa olla turvassa.

Kun tätä alettiin purkaa, Leena pystyi ensimmäistä kertaa näkemään tilanteen eri tavalla.

Ei niin, että häntä ei haluttaisi – vaan niin, että Kari ei ollut koskaan oppinut olemaan lähellä samalla tavalla.

Työ oli hidasta.

Kari opetteli sanoittamaan asioita, joita hän ei ollut koskaan aiemmin sanonut ääneen.
Leena opetteli olemaan painostamatta, vaikka kaipasi enemmän.

Pienet muutokset alkoivat näkyä:

• enemmän katsekontaktia

• pieniä kosketuksia arjessa

• keskusteluja, jotka eivät loppuneet heti

He eivät muuttuneet toisiksi ihmisiksi.

Mutta heidän suhteeseensa alkoi tulla jotakin, mikä oli puuttunut pitkään: tunne siitä, että he ovat yhteydessä toisiinsa.

Nämä kolme tarinaa näyttävät, miten eri tavoin menneisyys voi elää parisuhteessa.

Se voi näkyä vetäytymisenä, ylivireytenä, etäisyytenä tai ristiriitaisena suhtautumisena läheisyyteen.

Yhteistä näille pareille ei ollut ongelman muoto – vaan se, että sen taustalla oli jotakin, jota ei ollut aiemmin ymmärretty.

Pariterapia ja seksuaaliterapia eivät poistaneet menneisyyttä.

Mutta ne auttoivat tekemään siitä näkyvän.

Ja usein juuri siinä kohtaa, missä aiemmin oli vain turhautumista tai etäisyyttä, alkaa syntyä jotakin muuta: ymmärrystä, tilaa ja vähitellen myös uudenlaista yhteyttä.

Jos näissä on jotakin tuttua voit varata ajan tästä.

Väärinymmärrysten kierre

Koska kokemukset ovat erilaisia, tulkinnat menevät helposti ristiin.

Vetäytyminen tulkitaan välinpitämättömyydeksi.
Voimakas reaktio tulkitaan hyökkäykseksi.
Hiljaisuus tulkitaan torjunnaksi.

Todellisuudessa taustalla voi olla jotain aivan muuta:

• yritys rauhoittaa itseä

• tarve saada tilaa

• kehon ylikuormitus

• pelko siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi

Ilman tätä ymmärrystä molemmat alkavat suojella itseään.

Ja silloin yhteys heikkenee entisestään.

Häpeä – näkymätön mutta voimakas tekijä

Yksi keskeisimmistä, mutta vähiten puhutuista tekijöistä on häpeä.

Traumaan liittyy usein kokemus siitä, että omassa reaktiossa on jotain väärää. Että pitäisi pystyä toimimaan "normaalisti", mutta ei pysty.

Tämä voi johtaa siihen, että ihminen:

• peittelee kokemuksiaan

• vetäytyy selittämättä

• välttää keskustelua

• yrittää selvitä yksin

Häpeä tekee yhteyden rakentamisesta vaikeampaa.

Se sulkee juuri ne kohdat, joissa ymmärrys voisi syntyä.

Miksi pelkkä hyvä tahto ei riitä

Moni pari yrittää ratkaista tilanteen keskustelemalla enemmän tai yrittämällä toimia toisin.

Se on luonnollinen ja tärkeä yritys.

Mutta jos reaktiot ovat hermoston tasolla opittuja, pelkkä tahdonvoima ei riitä muuttamaan niitä.

Tämä ei tarkoita, etteikö muutosta voisi tapahtua.
Se tarkoittaa, että muutos vaatii syvempää ymmärrystä ja usein myös uudenlaista tapaa kohdata tilanteet.

Yksi näkökulma, joka voi muuttaa tapaa nähdä tilanne

Usein kysymys kuuluu:
"Miksi tämä tapahtuu?"

Mutta joskus hyödyllisempi kysymys on:
"Miltä tämä tuntuu toisesta – sisältä käsin?"

Kun huomio siirtyy pois pelkästä käyttäytymisestä kohti kokemusta, jokin voi muuttua.

Se ei poista vaikeutta.
Mutta se voi vähentää väärinymmärrystä.

Milloin tilanne alkaa kuormittaa liikaa

Ajan myötä tällainen dynamiikka voi alkaa vaikuttaa koko suhteeseen.

Merkkejä voivat olla:

• jatkuva varuillaan olo

• pelko läheisyydestä

• kasvava etäisyys

• toivottomuuden tunne

• kokemus siitä, ettei mikään muutu

Tässä vaiheessa kyse ei ole enää yksittäisistä tilanteista, vaan tavasta, jolla suhde toimii.

Mikä merkitys ulkopuolisella avulla voi olla

Kun lapsuuden kokemukset vaikuttavat parisuhteeseen, tilanne on usein liian monikerroksinen ratkaistavaksi yksin.

Pariterapiassa työ ei keskity vain siihen, mitä tapahtuu, vaan siihen, miksi se tapahtuu.

Siellä voidaan:

• tehdä näkyväksi vuorovaikutuksen kaava

• tunnistaa reaktioiden taustalla olevat kokemukset

• erottaa nykyhetki menneisyyden aktivoitumisesta

• rakentaa turvallisempaa tapaa olla yhteydessä

Tärkeää on, että kumpikin tulee nähdyksi – ilman syyttelyä.

Lopuksi

Parisuhde, jossa menneisyys vaikuttaa läheisyyteen, ei ole rikkinäinen. Se on suhde, jossa jokin tärkeä osa ihmisyyttä on jäänyt ilman ymmärrystä.

Kun tätä aletaan nähdä selkeämmin, tilanne ei välttämättä muutu heti helpoksi.

Mutta se voi muuttua ymmärrettäväksi.

Ja usein juuri siitä alkaa muutos.

Jos tunnistat tästä kuvauksesta jotain omasta suhteestanne – toistuvia reaktioita, vaikeutta ymmärtää toista, etäisyyttä joka ei tunnu selittyvän nykyhetkellä – kyse ei ole epäonnistumisesta.

Se voi olla merkki siitä, että suhde on koskettanut jotakin syvää.

Ja joskus juuri se, mikä nyt tuntuu vaikealta, voi olla myös se kohta, josta yhteys alkaa rakentua uudella tavalla.

Jos haluat niin voitte varata ajan teille tästä. 

Kirjoittajasta
Artikkelin on kirjoittanut Tarja Södergård, psykoterapeutti joka on erikoistunut pari-ja perheterapiaan sekä seksuaaliterapiaan. Kirjoitan blogissani tutkittuun tietoon ja käytännön terapiatyöhön perustuvia artikkeleita parisuhteesta, vuorovaikutuksesta ja seksuaalisuudesta. Lue lisää kirjoittajasta.