Hiljaisuus parisuhteessa ei ole rauhaa – se on usein luopumista
Parisuhteessa hiljaisuus saa usein myönteisen sävyn. Se yhdistetään kypsyyteen, tasapainoon ja siihen, että kaikki on "hyvin". Moni pari kuvaa suhdettaan toimivaksi juuri siksi, ettei riitoja juuri ole. Ulospäin tällainen suhde voi näyttäytyä vakaana ja hallittuna. Ei ole näkyviä kriisejä, ei draamaa, ei jatkuvaa jännitettä.
Kuitenkin työssäni pariskuntien kanssa käy toistuvasti ilmi, että hiljaisuus ei aina ole merkki rauhasta. Se voi olla merkki jostakin, joka on vähitellen lakannut tapahtumasta.
Keskusteluista on tullut pinnallisempia, tunteiden jakaminen on vähentynyt, ja yritykset tulla kohdatuksi ovat hiipuneet. Kun tätä kehitystä tarkastelee tarkemmin, huomaa, että kyse ei ole pelkästään siitä, mitä suhteessa tapahtuu – vaan siitä, mitä on lakannut tapahtumasta.
Tässä mielessä hiljaisuus ei ole neutraali tila. Se on usein seuraus prosessista, jossa toinen tai molemmat osapuolet ovat alkaneet luopua yrityksistä tavoittaa toisiaan syvemmin.
Hiljaisen etääntymisen luonne
Hiljainen etääntyminen ei yleensä tapahdu äkillisesti. Se ei ole yksittäinen päätös eikä selkeä kriisi, jonka molemmat tunnistaisivat. Sen sijaan se rakentuu pienistä, toistuvista kokemuksista, joissa yhteys ei synny tai ei tule ylläpidetyksi.
Parisuhteen alkuvaiheessa vuorovaikutus on usein spontaania ja uteliasta. Toinen ihminen kiinnostaa, hänen kokemuksensa tuntuvat merkityksellisiltä, ja keskustelut voivat liikkua luontevasti pintatasolta syvemmälle.
Ajan myötä tämä voi muuttua, mikä on sinänsä normaalia. Arki, vastuut ja elämän kuormitus vaikuttavat kaikki siihen, miten paljon tilaa jää yhteydelle.
Ongelmalliseksi tilanne muuttuu silloin, kun vuorovaikutuksen laatu muuttuu systemaattisesti kapeammaksi. Keskustelut alkavat keskittyä käytännön asioihin.
Tunteisiin liittyvät aiheet jäävät taka-alalle. Yritykset avata jotakin henkilökohtaisempaa eivät johda vastavuoroiseen kohtaamiseen.
Tällöin syntyy vähitellen kokemus, että toinen ei ole tavoitettavissa samalla tavalla kuin aiemmin.
Kokemus "ei kannata" ja sen vaikutus
Yksi keskeisimmistä hiljaisen luopumisen taustalla olevista tekijöistä on kokemus, jota harvoin sanotaan ääneen, mutta joka ohjaa käyttäytymistä voimakkaasti: "ei kannata".
Tämä kokemus ei synny yhdestä tilanteesta, vaan useiden toistuvien hetkien kautta. Toinen yrittää kertoa jotakin itselleen tärkeää, mutta kokee, ettei tule kuulluksi tai ymmärretyksi.
Vastaanotto voi olla välinpitämätön, ohittava tai nopeasti ratkaisuun pyrkivä. Joskus toinen ei reagoi lainkaan, koska ei tiedä miten.
Vähitellen syntyy oppimiskokemus. Ihminen alkaa säädellä sitä, mitä tuo suhteeseen. Hän ei välttämättä tee tätä tietoisesti, vaan pikemminkin huomaa puhuvansa vähemmän, kysyvänsä vähemmän ja jakavansa vähemmän.
Tämä ei tarkoita, että tarve yhteydelle olisi kadonnut. Päinvastoin, se voi olla edelleen hyvin vahva. Mutta tapa yrittää saavuttaa sitä muuttuu. Yritykset vähenevät, koska ne eivät ole aiemmin tuottaneet toivottua lopputulosta.
Hiljaisuus suojautumisen muotona
Hiljaisuutta on tärkeä tarkastella myös suojautumisen näkökulmasta. Usein se on keino välttää kokemuksia, jotka ovat aiemmin olleet kuormittavia.
Jos keskustelut ovat toistuvasti johtaneet riitoihin, väärinymmärryksiin tai pettymykseen, vetäytyminen voi tuntua järkevältä ratkaisulta. Se vähentää välitöntä jännitystä ja suojaa siltä, että tilanne eskaloituisi.
Samalla se kuitenkin kaventaa mahdollisuuksia korjata yhteyttä.
Tämä luo paradoksaalisen tilanteen: keino, jonka tarkoituksena on suojella suhdetta, alkaa pitkällä aikavälillä heikentää sitä. Kun vaikeita asioita ei käsitellä, ne eivät myöskään muutu. Kun tunteita ei jaeta, niitä ei voida myöskään kohdata yhdessä.
Hiljaisuus siis vähentää konfliktia, mutta samalla se vähentää myös yhteyttä.
Kaksi erilaista kokemusta samassa hiljaisuudessa
Parisuhteen hiljaisuus ei ole kokemus, joka olisi molemmille samanlainen. Usein osapuolet kokevat tilanteen hyvin eri tavoin.
Toinen voi kokea hiljaisuuden rauhana. Hänelle se voi merkitä sitä, ettei ole painetta, ei riitoja, ei vaatimuksia. Hän voi tulkita tilanteen toimivaksi juuri siksi, että konfliktia ei ole.
Toinen taas voi kokea saman hiljaisuuden etäisyytenä. Hän saattaa kaivata keskustelua, yhteyttä ja tunnetta siitä, että toinen on emotionaalisesti läsnä. Kun tätä ei ole, syntyy kokemus yksinäisyydestä, vaikka suhde sinänsä jatkuu.
Nämä kaksi kokemusta voivat olla samanaikaisesti totta.
Ongelma syntyy siitä, että niitä ei tunnisteta eikä sanoiteta. Toinen ei ymmärrä, miksi toinen kaipaa enemmän. Toinen ei ymmärrä, miksi toinen on tyytyväinen tilanteeseen.
Ilman yhteistä kieltä tilanteelle väärinymmärrys syvenee.
Jos tämä teema on sinulle tuttua ja haluat pohtia tätä lisää. Olen tehnyt audiosarjan, joka ei ole mikään verkkokurssi vaan teeman pohdintaa. Voit tutustua asiaan lisää Yksinäisyys parisuhteessa
Hiljaisuuden vaikutus läheisyyteen
Emotionaalinen läheisyys rakentuu pitkälti siitä, että ihmiset jakavat toisilleen kokemuksiaan ja tulevat niissä kohdatuksi. Kun tämä prosessi heikkenee, myös läheisyys muuttuu.
Fyysinen läheisyys on usein yksi ensimmäisistä alueista, joilla muutos näkyy. Se ei välttämättä katoa kokonaan, mutta sen merkitys muuttuu. Se voi muuttua rutiininomaisemmaksi, harvemmaksi tai vähemmän merkitykselliseksi.
Tämä ei yleensä johdu yksittäisestä syystä, vaan siitä, että emotionaalinen yhteys on heikentynyt. Kun kokemus yhteydestä arjessa vähenee, myös halu hakeutua lähelle voi muuttua.
Toiselle tämä voi näyttäytyä torjuntana, toiselle taas luonnollisena seurauksena siitä, miltä suhde muuten tuntuu.
Hiljaisuus ja identiteetin kaventuminen suhteessa
Yksi vähemmän huomioitu vaikutus on se, miten hiljaisuus vaikuttaa ihmisen kokemukseen itsestään suhteessa.
Kun ihminen alkaa puhua vähemmän, näyttää vähemmän ja jakaa vähemmän, hän ei ainoastaan menetä yhteyttä toiseen. Hän menettää osittain myös yhteyttä siihen, kuka hän on suhteessa.
Tämä voi näkyä tunteena, että on "kutistunut" tai että jokin osa itsestä ei ole enää mukana suhteessa. Se ei välttämättä näy ulospäin dramaattisena muutoksena, mutta sisäisesti se voi olla merkittävä kokemus.
Ajan myötä tämä voi johtaa siihen, että suhde tuntuu vieraalta, vaikka se on jatkunut pitkään.
Miksi hiljaisuus on niin vaikea tunnistaa ongelmaksi
Yksi keskeinen syy on se, että hiljaisuus ei aiheuta välitöntä kriisiä. Se ei pakota pysähtymään samalla tavalla kuin voimakas riitely tai jokin ulkoinen tapahtuma.
Lisäksi kulttuurisesti arvostetaan usein rauhallisuutta ja konfliktittomuutta. Tämä voi vahvistaa käsitystä siitä, että hiljaisuus on hyvä asia.
Sisäisesti kokemus voi kuitenkin olla toisenlainen.
Ihminen voi huomata kaipaavansa jotakin, mutta ei osaa tarkasti sanoittaa mitä. Hän voi tuntea tyytymättömyyttä ilman selkeää syytä. Koska mitään näkyvää ongelmaa ei ole, tunteet voivat tuntua perusteettomilta tai vaikeilta ottaa esiin.
Tämä tekee tilanteesta erityisen haastavan.
Hiljaisuuden murtaminen ei tarkoita konfliktin lisäämistä
On tärkeää tehdä ero kahden asian välillä: hiljaisuuden vähentäminen ei tarkoita riitelyn lisäämistä.
Kyse ei ole siitä, että suhteeseen pitäisi tuoda enemmän jännitystä tai konflikteja. Kyse on siitä, että suhteeseen palautetaan mahdollisuus puhua asioista, jotka ovat merkityksellisiä.
Tämä edellyttää usein uudenlaista tapaa olla vuorovaikutuksessa.
Ei riitä, että asioita otetaan esiin. Tärkeää on myös se, miten niihin vastataan. Tuleeko toinen kuulluksi? Tuleeko hänen kokemuksensa ymmärretyksi, vai ohitetaanko se?
Hiljaisuuden taustalla on usein kokemus siitä, ettei yhteys synny. Siksi sen muuttaminen ei tapahdu pelkästään puhumalla enemmän, vaan rakentamalla sellaista vuorovaikutusta, jossa yhteys on mahdollinen.
Yksi näkökulma, joka voi avata tilannetta
Kun hiljaisuus on jatkunut pitkään, sitä voi olla vaikea lähestyä suoraan. Yksi tapa lähestyä sitä on tarkastella sitä ilman syyttelyä.
Sen sijaan, että kysyy: "Miksi emme puhu enää?", voi kysyä: "Milloin viimeksi tunsimme olevamme oikeasti yhteydessä?"
Tämä siirtää huomion pois ongelmasta kohti kokemusta.
Se ei ratkaise tilannetta, mutta voi avata keskustelua tavalla, joka ei heti johda puolustautumiseen.
Milloin ulkopuolinen apu on tarpeen
Jos hiljaisuus on jatkunut pitkään, sen muuttaminen voi olla vaikeaa ilman ulkopuolista tukea. Tämä ei johdu siitä, että pari olisi epäonnistunut, vaan siitä, että vuorovaikutuksen mallit ovat ehtineet vakiintua.
Pariterapiassa keskeistä on tehdä näkyväksi se, mitä suhteessa tapahtuu – ja mitä ei tapahdu.
Usein työ alkaa siitä, että tunnistetaan:
miten keskustelut etenevät
missä kohdin yhteys katkeaa
mitä kumpikin kokee näissä hetkissä
Kun tämä tulee näkyväksi, hiljaisuus ei enää näyttäydy vain "tilana", vaan prosessina, jota voidaan ymmärtää ja muuttaa.
Lopuksi
Hiljaisuus parisuhteessa ei ole yksiselitteinen ilmiö. Se voi olla levollista yhdessäoloa, mutta se voi olla myös merkki siitä, että jotakin olennaista on jäänyt pois.
Kun hiljaisuus liittyy siihen, että yhteys on heikentynyt, kyse ei ole pelkästään puhumattomuudesta. Kyse on luopumisesta – usein huomaamattomasta, vähitellen tapahtuneesta luopumisesta.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tilanne olisi pysyvä.
Kun hiljaisuus tunnistetaan ja sitä aletaan tarkastella uteliaasti, siihen voi alkaa syntyä muutosta. Ei välttämättä nopeasti tai helposti, mutta mahdollisesti tavalla, joka palauttaa jotakin siitä yhteydestä, joka on aiemmin ollut olemassa.
Ja usein juuri siinä kohtaa, missä aiemmin oli vain hiljaisuutta, alkaa vähitellen syntyä jotakin muuta: keskustelua, ymmärrystä ja ehkä myös uudenlaista läheisyyttä.
Jos tässä kirjoituksessa oli jotakin tuttua voit varata sinulle tai teille ajan alta.
Kirjoittajasta
Artikkelin on kirjoittanut Tarja
Södergård, psykoterapeutti joka on erikoistunut pari-ja
perheterapiaan sekä seksuaaliterapiaan. Kirjoitan blogissani
tutkittuun tietoon ja käytännön terapiatyöhön perustuvia
artikkeleita parisuhteesta, vuorovaikutuksesta ja seksuaalisuudesta.
Lue lisää kirjoittajasta.